maanantai 30. toukokuuta 2011

kuva-analyysi



Tein kuva-analyysini Pablo Picasson maalauksesta ''Guernica''.
Maalaus on valmistunut vuonna 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn ja se edustaa mielestäni hyvin Picasson tapaa maalata.

Maalaus on tyyliltään kubistinen, eli ns.''alkuperäinen kuva'' on rikottu moniin osiin ja koottu uudelleen. Ehkä sen vuoksi joistakin kohdista onkin hyvin vaikeaa saada selvää mitä ne kuvaavat.
Maalaus kuvaa mielestäni ihmisiä ja eläimiä eräänlaiseessa lukitussa huoneessa, jossa on hyvin kaoottinen tunnelma.
Maalauksella on varmasti jonkinlainen oikea sanoma, mutta minulle se ei kovin aukea. Uskoisin maalauksen kuitenkin kuvaavan jollainlailla kärsimystä, sillä ihmiset ja muut hahmot kuvassa näyttävät jokseenkin kärsiviltä.
Jokatapauksessa pidän maalauksesta ja sen musta-valkoisuudesta.
Maalauksessa onkin paljon kontrasteja ja myös valon rajat ovat hyvin selvät.
Maalauksessa on paljon liikettä ja elämää, mutta se on silti myös tasapainoisen tuntoinen. Voisin myös hahmottaa eräänlaisen kolmion keskellä kuvaa, mutta se ei välttämättä ole kuvasommittelun ideana.

Mielestäni maalaus on taidetta parhaimmillaan, enkä ihmettelekkään että se on yksi Pablo Picasson kuuluisimmista maalauksista.



1 kommentti:

  1. Hyvä, löysit teoksista oleellisimmat asiat. Ruodit hyvin sekä teoksen formalistista puolta, että kuvan varsinaista sisältöä. TEos todella kuvaa Guernican kaupungin kärsimystä natsi-Saksan pommitusten keskellä.

    VastaaPoista